Omien kasvieni kohdalla vaatimukset eivät ole kovin korkealla.
Riittää kun voidaan hyvin, ollaan kohtalaisen helppoja eli pärjätään talven yli, kukkiakaan ei tarvitse. Varmaankin siitä syystä jokainen kukka, nuppu ja raakile herättää minussa suuria tunteita.
Tämän kesän yllättäjiä ovat echinopsikset, jotka toin kaupalta pihalle virkistymään. Niiden veden saanti tuntui olevan huonoa ja ne suorastaan kutistuivat silmissä. Sateinen jakso teki ihmeitä ja niillä on taas nesteytys kunnossa, minkä lisäksi ne ovat kasvattaneet karvaiset nuput. Kaikki tapahtui huomaamatta aurinkoisella pihalla, ylimmällä hyllyllä.
Molemmat rusko-opuntiat ovat myös viittä vaille kukkien avaamista. Nuput muodostuivat samaan aikaan kuin uudet varren alut, joten nekin saivat kehittyä rauhassa sen suuremmitta huomioitta.
Matucana on ollut nuppujensa kanssa jo pitkään avaamatta niitä. Siirsin sen vasta nyt ulos joten aika näyttää avautuvatko ne koskaan. Matucanaa olen tarkkaillut siitä asti kun nuput alkoivat tulla esiin. Olen hoitanut sitä parhaalla mahdollisella tavalla, kastellut, käännellyt, siirtänyt valoon, paahteesta pois ja nyt lopulta ulos. Pelkäänpä että juuri innokas ylihoitaminen on häirinnyt nuppujen kehitystä kukiksi asti.
Kaktukset ovat todellakin yllättäjiä. Varsinkin kun niitä on paljon, aina joku onnistuu kukkimaan salaa. Ylähyllyille ja verhojen taakse unohdettuina ne ihmeellisesti palkitsevat unohtajansa.
