Kaktuspuutarha ympäri vuoden – talvenkestävät kaktukset

Talvenkestävät kaktukset pääsivät vihdoinkin kunnon ruukkuihin.

Kesällä 2014 hankkimamme talvenkestävät kaktukset ovat saaneet olla omissa kasvatuspoteissaan kesät ulkona ja talvet ulkovarastossamme noin kymmenessä asteessa. Taimina ostetut opuntiat: rutilans, polycantha ja macrorhiza ovat Pyhärannan Vakka-Taimesta.

Talvenkestävät kaktukset, Opuntia rutilans

Nyt oli jo korkea aika istuttaa näitä kivasti kasvaneita kaktuksia. Ne pääsivät Italiasta 90-luvulla tuotuihin reliefipintaisiin terrakottaruukkuihin.

kaktusmulta

Opuntia rutilans kestää hyvin pakkasta, mutta tarvitsee todella hyvin läpäisevän kasvualustan. Sekoitin sellaisen puutarhamullasta, kivisestä rantahiekasta ja perliitistä.

terrakottaruukku

Kotona ei sattunut olemaan lecasoraa, joten laitoin ruukun pohjalle reiluja paloja entistä Pispalalaista suojamuuria. Ruukussa on iso reikä pohjassa, joten veden kertymisestä ei pitäisi olla vaaraa.

Opuntia rutilans, talvenkestävä kaktus

Kolmen kesän vuosikasvut. Lannoitusta olisi ehkä voinut antaa enemmänkin. 

Opuntia rutilans, talvenkestävä kaktus

Paksut nitriilihanskatkaan eivät riitä suojaamaan opuntioiden piikeiltä. Olisi kannattanut tuoda kaupalta järeät nahkahanskat, joilla käsittelemme isoja pylväskaktuksia.
Talvenkestävä kaktus, Opuntia rutilans

Ruukkuun tulee kaksi rutilansia, joten kasvutilaa jää todella runsaasti. Sateisina kesinä on huolehdittava ettei istutus kastu liian usein.

Emme ole jättäneet talvenkestäviä kaktuksiamme varsinaisesti pakkaseen, koska ne ovat olleet pienissä kasvatusruukuissaan. Nyt tilaa on reilusti enemmän, joten jos ruukku pysyy loppusyksystä riittävän kuivana voidaan jatkaa ulkoilukautta pidempään.

Talvenkestävä kaktus, opuntia rutilans

Valmis. Ja näitä opuntioita jäi muutama vielä myyntiinkin…

Maahan istutettaessa tulee valita varmasti hyvin vettäläpäisevä paikka, mieluiten etelärinne. Kaktukset pitää suojata märkien kesien ja normaalien syksyjen sateilta esimerkiksi lasikuvulla tai muovilla. Talvenkestävät opuntiat ovat kotoisin USA’sta ja Kanadasta. Ne kestävät hyvin pakkasta ja lunta, mutta ainoastaan jos syksyn kosteus ei ehdi mädännyttämään niitä.

Keväällä lumien sulamisvedet aiheuttavat samanlaisen kosteusongelman kuin sade syksyllä. Lumen voi poistaa kaktuksen ympäristöstä kun kovat pakkaset ovat ohi ja sulaminen on alkamassa.   

 

 

 

Portugali

dsc_0190   Tähän aikaan vuodesta alan muistelemaan aina kaiholla Portugalissa viettämiämme vuosia.

Vaikka usein kaipaankin Atlantin tyrskyjen pauhua ja valtavaa valon määrää, suurin syy on kuitenkin nämä kylmenevät yöt ja uhkaavat hallavaroitukset.

Aurinkoiset syyspäivät olisivat kesän ulkona viettäville kasveille enemmän kuin tervetulleita sateisen kesän jälkeen mutta öiden muututtua kylmemmiksi niitä on vähitellen alettava kantaa sisään. Näin ollen sisällä oloa kertyy melkein kahdeksan kuukautta mikä on monille kasveille kestämätöntä. Kevättä kohti mennessä tilanne on sama. Hallaöitä saattaa olla vielä kesäkuussakin.

Monet kasvit ovat tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan, avaamassa vasta ensimmäisiä nuppujaan kuten jotkut Echeveriamme ja pelargoniamme. Chilit piti kantaa sisään keittiön lattialle jatkamaan kypsymistä.

Portugalissa kasviasiat olivat toisin. Ensimmäinen kauppareissu tehtiin luonnollisesti puutarhamyymälään. Terassit olivat suuret ja kasvitarpeet sen mukaiset. Ostoskärry täyttyi bougainvilleoilla ja sitruunapuilla, laventeleilla, mehikasveilla, käärmeenparroilla, murateilla, agaveilla ja kiinanruusuilla. Kasvatimme chilejä ja kiwejä. Kaikki ehtivät ajoissa kypsymään eikä kesä loppunut kesken.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Kasvien hoito oli lähes yhtä huoletonta kuin niiden hankkiminenkin. Keväällä kasteltiin paljon ja talvella kasteltiin paljon vähemmän. Ei huolta hiipivistä hallaöistä tai valon riittävyydestä. Talvella lämpötila saattoi hyvinkin laskea lähelle nollaa mutta siinä kaikki. Voi sanoa että säätilat ja vuodenajat olivat jopa selvempiä kuin Suomessa näinä päivinä kun ei tiedä onko kesä vai talvi.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Ajoittaiset rajuilmat ja sateet olivat Portugalissa niitä asioita mitkä saivat kasveistakin yliotteen. Aamulla sai kerätä ruukun palasia koko yön riehuneen myrskyn jäljiltä jos ei ollut illalla muistanut katsoa säätiedotusta. Joskus harvoin satoi kananmunan kokoisia rakeita.

Tietysti voisi kuvitella rajoittavansa kasvivalikoiman Suomen oloihin sopivaksi ja tyytyvänsä siihen mikä täällä parhaiten kasvaa. Tällä hetkellä se on kuitenkin vähän myöhäistä. Nyt kun lähes kaikki kasvit on kannettu sisätiloihin voin vain ihmetellä miten upeita ne ovat ja kuinka hienosti monet niistä ovat tänäkin kesänä kasvaneet, enkä halua luopua yhdestäkään.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Kukkaan puhkeamisen ihme

Echinopsiksen ja Matucanan nuppujen kehittymistä oli hauska seurata.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Kaktukset olivat ulkona eteläseinustalla muovin alla. Ne oli lopulta pakko peittää, koska satoi taukoamatta ja pelkäsin niiden saavan jo liikaakin vettä. Muovin alla lämpötila nousi ja tuli suorastaa kasvihuonemainen ilmasto. Nuput kehittyivät hyvää vauhtia. Sään viiletessä ja sateen yhä jatkuessa vein ne varmuuden vuoksi sisään eteläikkunalle.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Ajattelin että nuput eivät jaksaisi aueta kylmässä. Heti seuraavana aamuna Matucana oli avannut kolme tulenpunaista kukkaa. Seuraavana päivänä Echinopsis leväytti auki kaksi puhtaanvalkoista torvikukkaansa.Kukkakauppa Opuntia Tampere

Kukkakauppa Opuntia Tampere Kaikki oli muuten loistavasti mutta kameran makrolinssi oli jäänyt kaupalle ja muutenkin hirveä kiire aamulla, joten en ehtinyt nauttia kukista riittävästi puhumattakaan niiden ikuistamisesta. Kun tulin illalla töistä kotiin kukat olivat jo kuihtuneet.

Opuntian kukat avautuvat viileässäkin säässä ja se saikin jäädä ulos kukkimaan. Kukat kestivät useamman päivän kuihtumatta ja nuput aukesivat yksitellen joten saimme nauttia kukinnasta monen päivän ajan.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Kaktuksissa kuten monissa muissakin kasveissa mielenkiintoisinta on ehkä kuitenkin kaiken alku eli kun huomaa nupun aihion. Siitä alkaa kukan kehityksen seuraaminen päivä päivältä hienommaksi ja varsinkin kaktuksilla prosessi on jotenkin uskomaton. Karusta ja vaatimattomastakin voi yllättäen puhjeta jotain korumaisen kaunista, joka kestää ehkä vain pienen hetken, mutta jättää ikuisiksi ajoiksi muistiin jäljen.

Nuppuja nuppuja!

Omien kasvieni kohdalla vaatimukset eivät ole kovin korkealla.

Riittää kun voidaan hyvin, ollaan kohtalaisen helppoja eli pärjätään talven yli, kukkiakaan ei tarvitse. Varmaankin siitä syystä jokainen kukka, nuppu ja raakile herättää minussa suuria tunteita.

Tämän kesän yllättäjiä ovat echinopsikset, jotka toin kaupalta pihalle virkistymään. Niiden veden saanti tuntui olevan huonoa ja ne suorastaan kutistuivat silmissä. Sateinen jakso teki ihmeitä ja niillä on taas nesteytys kunnossa, minkä lisäksi ne ovat kasvattaneet karvaiset nuput. Kaikki tapahtui huomaamatta aurinkoisella pihalla, ylimmällä hyllyllä.

Echinopsis, Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Molemmat rusko-opuntiat ovat myös viittä vaille kukkien avaamista. Nuput muodostuivat samaan aikaan kuin uudet varren alut, joten nekin saivat kehittyä rauhassa sen suuremmitta huomioitta.

Rusko-opuntia, Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Matucana on ollut nuppujensa kanssa jo pitkään avaamatta niitä. Siirsin sen vasta nyt ulos joten aika näyttää avautuvatko ne koskaan. Matucanaa olen tarkkaillut siitä asti kun nuput alkoivat tulla esiin. Olen hoitanut sitä parhaalla mahdollisella tavalla, kastellut, käännellyt, siirtänyt valoon, paahteesta pois ja nyt lopulta ulos. Pelkäänpä että juuri innokas ylihoitaminen on häirinnyt nuppujen kehitystä kukiksi asti.

Matucana, Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Kaktukset ovat todellakin yllättäjiä. Varsinkin kun niitä on paljon, aina joku onnistuu kukkimaan salaa. Ylähyllyille ja verhojen taakse unohdettuina ne ihmeellisesti palkitsevat unohtajansa.

Rusko-opuntia, Kukkakauppa Opuntia Tampere

Kokedama

Kokedama eli sammalpallo on perinteinen japanilainen istutustapa, jossa kasvin juurien päälle tehdään savesta ja turpeesta pallo, joka päällystetään sammalella.

 

kokedama, Kukkakauppa Opuntia Tampere

Kokedaman tekeminen on helppoa. Tarvitaan vain turvetta, saviraetta ja ohutta sammalmattoa. Kasvi otetaan ruukustaan ja aletaan murtamaan juuripaakkua varovasti niin pieneksi kuin mahdollista. Jotkin kasvit kannattaa kastella huolellisesti ennen juurien paljastamista ja toiset taas pitää kuivina operaation helpottamiseksi. Esimerkiksi flamingonkukka Anthurium clarinervumin juuret ovat paksut ja puhdistuvat viljelymullasta kuin itsestään. Tilalle on helppo leipoa kokedamamassasta pallo. Kokedamamassa on sopivan kosteaa kun siitä voi tehdä pallon samalla tavalla kuin lumesta.

Pieniä palloja on helppo tehdä jos kasvin juuret on saatu hyvin putsattua. Jos juurien ympärillä on vielä suhteellisen iso juuripaakku, joudutaan kokedamamassaa lisäämään kerroksittain pallon tekemiseksi. Mitä isompi pallo, sitä enemmän on kokemuksesta hyötyä. Massan sopiva kosteus ja sorminäppäryys auttavat hallitsemaan isommaksi käyvää massapalloa sammalen käärintävaiheeseen tultaessa.

 

Olemme kokeilleet monilla erilaisilla kasveilla ja tähän mennessä kaikki ovat viihtyneet kokedamapallossa. Japanissa käytetään rahapuuta ja unelmaa kokedamoissa, joten kokeilimme niitä ensimmäisinä. Molemmat viihtyvät hyvin pallossa ja unelma kasvaa nopeammin kuin ruukkuistutuksessa. Ylös ripustetut kokedamat saavat paremmin valoa kuin pöydille sijoitetut ruukut, joten useimmat kasvit viihtyvät normaalia paremmin. Esimerkiksi saniainen (Nephrolepsis) kukoistaa kokedamana koska valoa tulee joka suunnasta, alhaaltakin.

kokedama, Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Oikealla kasvin valinnalla kokedamat luovat juuri sellaisen tunnelman kun halutaan. Yksittäin sijoitettuina ne toimivat katseen vangitsijoina. Ripustamalla useita ryhmään saadaan näyttäviä kokonaisuuksia tai voidaan luoda eläviä tilanjakajia.

Olemme käyttäneet myös ulkokasveja. Alkukesän mansikat kukkivat kivasti ja marjat kypsyivät. Myös pelargonia, muratti ja lankaköynnös sopivat kokedamaan. Ulkokokedama on kiva tuliainen mökille, terassille tai parvekkeelle.

kokedama, Kukkakauppa Opuntia Tampere

Pääsiäisenä tehtiin palloja krookuksista ja iiriksistä.

kokedama, Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Bonsait ja kokedamat liittyvät japanilaiseen wabi-sabi estetiikkaan, jonka mukaan mikään ei ole täydellistä, mikään ei kestä ikuisesti ja mikään ei ole täysin valmis. Muun muassa epäsymmetria, rouheus, yksinkertaisuus ja vaatimattomuus kuvastavat wabi-sabia. Toisin muotoillen sitä on epätäydellisyyden viisaus ja kauneus.

Kokedamaa sanotaan köyhän miehen bonsaiksi. Upeat bonsait maksavat omaisuuksia, mutta kokedamat ovat edullisempia ja niihin istutettujen kasvien pitäisi jäädä pienikasvuiseksi. Oma kokemuksemme tosin on, että monet kasvit kasvavat nopeasti palloon istutettuna ja olemme jopa remontoineet pieneksi jääneitä palloja isommiksi.

Opuntian kokedamoissa näkyy käsityön jälki, pallot eivät ole säännöllisiä vaan yksilöllisiä. Jotkut ovat enemmän ananaksen kuin pallon muotoisia. Käyttämämme suomalainen metsäsammal sisältää usein useita sammallajeja ja muitakin kasveja ja saa aikaan mielenkiintoisia pintoja.

kokedama, Kukkakauppa Opuntia Tampere

Kokedama tuotesivu

Vanhat kaktukset

Kukkakaupassamme esillä olevat vanhat kaktukset ovat kuin ystäviä. Olemme saaneet niitä asiakkailtamme tai tuoneet Riipin puutarhalta.

Yksi persoonallisimmista ilmestyksistä on ruukku johon joku on joskus istuttanut neljä erilaista kaktusta. Korkeat hopeapylväskaktukset (Cleistocactus strausii) nojasivat kasvihuoneen lasiseinään ja niiden irroittaminen siitä oli riskialtis projekti. Ne katkeavat helposti joskin myös juurtuvat yhtä helposti, mutta olisi ollut sääli häiritä hienoa kasvua. Saimme kaikki kaktukset ruukkuineen pakettiin joka kuljetettiin autossa vaaka-asennossa Liedosta Tampereelle. Perillä tuin ne varovasti rautatangoilla ja vähitellen suoristin niitä sen verran, että ne pysyivät pystyssä. Ruukunvaihtoa emme ole edes harkinneet.

Vanhat kaktukset, Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Toinen vähintäänkin yhtä erikoinen on vanhapoika-kaktus (Echinopsis),  jonka saimme pitovaikeuksien vuoksi. Kävimme hakemassa sen ikkunaremontin alta pois. Senkin mielipuuhaa näytti olevan ikkunaan nojaileminen ja varreltaan epätyypillisen pitkä yksilö oli sekin haastava siirrettävä. Koko aikuisikänsä eteläikkunalla viettänyt kaktus ei ollut koskaan kukkinut, mutta ei aikaakaan kun siihen tuli meillä nuppuja. Irroitimme muutaman vieroituskypsän poikasen mikä saattoi edesauttaa nuppujen kehittymistä. Malliltaan kaktus on erikoinen, kasvupyrähdykset ovat olleet varsinaista aaltoliikettä.

Vanhat kaktukset, Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Lähes perusviherkasvimainen brasilianopuntia (Brasiliopuntia brasiliensis) on hieno vanha yksilö jota on leikattu entisessä elämässään ja se on haarautunut. Se kasvaa huimaa vauhtia kunhan saa tarpeeksi vettä.

Vanhat kaktukset, Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Mahtavat monsterit (Cereus peruvianus monstrosus) ovat tulleet meille oikeaoppisista oloista. Vanhat kaktukset on pidetty talvet levossa, kesät ulkona ja annettu keväällä runsaasti vettä ennen ulosvientiä. Vanhempi on kutakuinkin kolmekymmenvuotias. Nuorempi on istutettu lasikulhoon ja sillä on ollut tapana saada keväällä kulho täyteen vettä ennen ulosmenoa. Lupasin hoitaa niitä samaan malliin ja kukkakaupalta ne onkin jo viety kesäksi kotipihallemme. Sadepäivinä lasikulho on tosin hiukan arveluttava ja rankkasateen sattuessa kaktusparalle onkin laitettava pussi päähän.

Vanhat kaktukset, Kukkakauppa Opuntia Tampere

Vanhat kaktukset, Kukkakauppa Opuntia Tampere

Cereus peruvianus monstrosus, Sormus Koruateljee Nagual

 

Jo kolmemetriseksi kasvanut perun pylväskaktuksemme (Cereus peruvianus) on esimerkki siitä miten erilaisissa oloissa kaktuksia kasvaa. Se on elellyt pohjoisikkunalla ja saanut runsaasti vettä, maa- aines ruukussa oli kuin suota. Alunperin meidän piti vain vaihtaa siihen ruukku mutta pitkämatkalaisena se katkesi kuljetuksessa ja saimme pitää sen. Nyt sille alkaa vähitellen tulla katto vastaan.

Vanhat kaktukset, Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Kaksi vanhaa tyräkkiämme näyteikkunassa ovat Riipin puutarhalta. Niiden alkuperää ei tiedä kukaan, luultavasti ne ovat alun perin Tanskasta, silloin kuin sieltä vielä tuli viherkasveja puutarhalle.Kasvihuoneoloissa ne ovat kasvaneet nopeasti puumaisiksi. Kuljetukseen täytyi pyytää ammattiapua ja kasvit saapuivat kaupalle kukkarekalla. Ruukun vaihdot niihin olivat melkoinen suoritus.

WP_000787

 

Rahapuupuolella meillä on kaksi kaksi vanhaa yksilöä. Toinen on lunastettu yhdessä monstrosusten kanssa ja on iältään kymmeniä vuosia. Runko on todella vaikuttava. Se on viihtynyt kukkakaupalla talven hyvin, mutta kesäksi sen on päästävä ulos. Keväällä sen lehdet alkoivat olla jo aika tyhjiä, mutta nyt kun se on saanut olla kotipihallamme sateesta nauttimassa se voi loistavasti. Lehdet ovat pulleat ja kiiltävät. Toinen vanha rahapuu on Lyökistä Jussin vanhemmilta. Sitä vaivasi keväällä sama kuivuusongelma, mutta ulkona sekin on saanut uutta puhtia.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Rahapuut kuten monet muutkin sukkulentit pitää siirtää kesäksi ulos vähitellen totuttaen kevätaurinkoon jotta vältyttäisiin suuremmilta värivirheiltä. Molemmat rahapuumme muuttuivat parissa päivässä ensin violeteiksi, mutta nyt ne ovat taas saaneet takaisin tutun vihreän värinsä.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

 

Taitolaji

Kasvien talvehdittaminen on taitolaji ja voi todellakin kiittää itseään jos siinä onnistuu.

Jotkut vaativat jatkuvaa tarkkailua ja ympärillä pyörimistä. Pari kastelukertaa jää välistä, eikä mitään ole enää tehtävissä. Toiset kestävät kuukausien välinpitämättömyyden ja saattavat jopa palkita omistajansa yllätyskukinnalla.

20 vuotiaat sitruunapuuni olivat elämänsä kunnossa. Talvet ne viettivät 12 asteisessa ulkorakennuksessa, josta avautuu iso ikkuna etelään. Kesät kuluivat etelärinteessä paistatellen. Huumaava sitruunankukkien tuoksu villiinnytti kimalaiset. Syksyn sitruunasadosta leivottiin karpalojuustotorttuja ja tehriin sangriaa.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Viime talvi oli kuitenkin poikkeuksellinen. Useita sisällä talvehtivia kasveja meni huonoon kuntoon ja kuoli. Ne olivat ehkä liian ahtaassa tai viety talvehtimaan liian märkinä.

Viileässä talvehtivia kasveja on hyvä kastella muutaman kerran talvessa, varsinkin sitruunapuut tarvitsevat koosta riippuen paljonkin vettä. Omat sitruunapuuni olivat vielä alkuvuodesta hyvässä kunnossa kunnes pari kastelukertaa jäi epähuomiossa välistä ja seuraavan kerran kun menin katsomaan lehdet olivat ruskeat ja kuivuneet. Lämpötila oli kevätauringon myötä noussut liian korkeaksi suhteessa veden määrään. Elvyttämisestä huolimatta kaikki sitruunapuut kuolivat.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Kuten talvehdittamisessa, sateisina kesinä ulkona olevia kaktuksia ja mehikasveja pitää tarkkailla lämpötilan ja veden saannin suhteen. Kaktuksetkin pitävät kunnon sateesta mutta pitkään jatkuva koleus ja kosteus ei sovi niille ja ne kannattaakin suojata liialta kastumiselta.Yhtenä yönäkin heräsin kolmelta rankkasateen kohinaan ja juoksin pihalle peittelemään kasveja. Sääennuste oli luvannut poutaa mutta sadekuuro pääsi silti yllättämään.

Kaktukset, mehiruusukkeet, aloet, agavet, rahapuut, oliivipuut ja monet pelargoniat ovat vähään tyytyviä talvehtijoita. Osa kaktuksistamme ja agaveistamme otetaan talveksi olohuoneeseen eteläikkunalle, vanha rautakaktus viihtyy itäikkunalla keittiössä. Muut viettävät talven viileässä, joko tuulikaapissa tai ulkovarastossa. Aloet kukkivat jo kevättalvella omissa oloissaan, mehiruusukkeet kesän aikana pihalla kuten pelargoniat ja oliivipuukin. Myös osa kaktuksista kukkii. Useimmat eivät hätkähdä muutaman kastelukerran väliin jättämistä.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Monet kasvit kotonamme ovat olleet meillä pitkään ja niihin on kiintynyt. Niiden tarpeet tuntee jo, mutta siltikin voi tapahtua mitä tahansa koska on kysymys elävistä olennoista. Jos hoito on ollut huolimatonta tuntuu kuin olisi pettänyt ne. Kun siirrän kasvit syksyllä ennen pakkasia viileään talvehtimaan lupaan niille aina ennen kuin suljen oven: ”Kaikki sujuu hyvin, kohta on taas kevät! ”

Kukkakauppa Opuntia Tampere

Elina

Paketti pohjoisesta

Sopivana jatkona eiliseen keräilyaiheeseen saimme tänä aamuna mukavan yllätyksen pohjoisesta kun asiakkaamme lähetti meille paketillisen jäämeren kiviä. Ne ovat upeita meren pyöreiksi hiomia ja kuviollisia. Mukava huomata ettemme ole yksin harrastuksemme kanssa.

Kukkakauppa Opuntia Tampere

14 tapaa ajaa perheenjäsenesi hulluiksi

DSC_0437En tiedä tarkalleen milloin tämä keräilyharrastukseni alkoi, mutta joka kerta kun liikutaan metsässä, saarissa tai vanhempieni tiluksilla mukaan lähtee vaikka mitä mielenkiintoista.

On yhdentekevää mikä vuodenaika on kyseessä, aina on auto kattoon asti täynnä kun lähdemme kotiin päin. Suosikkejani ovat tietysti kivet, kävyt ja karahkat sekä muut esteettiset asiat joita voi hyödyntää kukkasidonnassa.

Tähän vuodenaikaan vihreiden oksien ja lehtien kerääminen vanhempieni pihapiiristä ja metsästä on mielipuuhaani. Vietän usein tuntikausia puutarhassa leikaten ja niputtaen kasveja, joita äitini on kasvattanut vuosikaudet ja jotka ovat olleet siellä niin kauan kuin muistan. Erilaiset kuunliljat, keijunkukat, kärhöt, poimulehdet, ruusut, pionit, vadelmat, angervot, hortensiat, unikot, kanukat ja lukemattomat muut puutarhakasvit päätyvät antamaan kesäisen lisänsä kukkakimppuihini.

DSC_0688

Toinen tärkeä keräilykohde on merenrannalla, Lyökissä kesäpaikassamme. Meren hiomat tyrnin oksat, rantojen monivärinen kivimaailma ja vesilintujen sulat ovat tällaiselle keräilijälle saariston antia parhaimmillaan. Joskus voi löytää jopa pienen pääkallon tai vielä pienemmän liejutaskuravun kuoren.

DSC_0423
Luonnonmateriaalien lisäksi tärkeitä ovat kaikenlaiset esteettiset romut kuten viinipullon korkit, hienot pullot ja ruosteiset kettingit. Niitä ei kannata heittää pois, koska ne ehkä löytävät vielä paikkansa Opuntian sisustuksessa.

DSC_0187-2

 

Vuosien kokemuksella voin siis nyt neuvoa jokaista aloittelevaa keräilijää:

  1. Viivy lyhyellä metsäretkellä vähintään neljä tuntia.

  2. Vähättele keräilyharrastustasi.

  3. Kerää portugalilaisella uimarannalla rantakassit täyteen simpukoita ja erityisesti kiviä.

  4. Vaadi pysäyttämään auto jokaisen rannan kohdalla, jossa näet hienoja kasveja.

  5. Kysele vastaantulijoilta ovatko nähneet yhtään pääkalloja. Lintujenkin käy, mutta mieluummin isompia.

  6. Kerää oman ja toisten golfbägien taskut täyteen isoja pinjan käpyjä.

  7. Keskity kuuluisalla portugalilaisella golfkentällä eucalyptuspuiden ja pinjojen siementen keräilyyn.

  8. Pyydä kantoapua.

  9. Lastaa auto täyteen etupenkin jalkotilaa myöten, äläkä suostu luopumaan mistään.

  10. Vähättele tavaramäärää.

  11. Tuo vielä kaksi ämpärillistä mustikanvarpuja kun muut luulevat että auto on jo täynnä.

  12. Ole marttyyri ja ota kivikassi syliisi autossa.

  13. Kotona toivo kaikkien osallistuvan kantamiseen

  14. Kerro miten onnellinen jälkikasvusi onkaan saadessaan periä kaiken keräämäsi.

Elina